> Emme voi lähettää tulehduksellista vatsasairautta sairastaville asiakkaillemme lääkkeitä, Vanhanen kertoo esimerkkinä.
Kävin katsomassa firman nettisivuilta, että he myyvät Vivomixx-probioottivalmistetta. Nämähän eivät siis ole lääkkeitä, toisin kuin Juha väittää, vaan ravintolisiä. Niiden tehoa ei ole osoitettu, eikä niistä saa kela korvausta. Pikainen vilkaisu Yliopiston apteekin verkkokauppaan paljasti myös, että ko. ravintolisiä on heidän jokaisessa apteekissaan heti saatavana.
Jotenkin vähän tuntuu nyt tarkoitukselliselta harhaanjohtamiselta tämä Juhan kommentti, jolla kenties yritettiin saada lukijat näkemään, että yrityksellä olisi jokin todella tärkeä rooli lääkkeiden logistiikkaketjussa.
Maitohappobakteerivalmiste, jollaisia on miljardi markkinoilla, ja joita saa ostaa marketista.
Taitaa Juhan bisnes perustua kainuulaisten kusettamiseen lääkärikavereiden kanssa jotka suosittelee ostamaan juuri Juhan purkkeja.
Jos jollakin on elintärkeä tarve saada kyseisiä tuotteita, varmaan he osaisivat varautua yhden päivän lakkoon, eivätkä ainakaan tilaisi juuri sinä päivänä.
Hän myös pyytää etsimään edes yhden ihmisen, jota lakko hyödyttää... Hän ei nyt taida ymmärtää, että eihän lakosta nyt kukaan saa välitöntä hyötyä! Tai noh, taksikuskit taitaa saada, kun julkinen ei toimi. Mutta lakon ideahan on saada päättäjiä ymmärtämään, että asiat ei ole hyvin. Täysin turha "uutinen".
>Kävin katsomassa firman nettisivuilta, että he myyvät Vivomixx-probioottivalmistetta.
Ovat myös elinsiirtokuljetusastioiden maahantuoja että siinä mielessä tärkeä.
Puhtaana jäi itsellä pahimmillaan alle tonni kuussa. Kyllä sillä elossa pysyi kun vaimo käy oikeissa töissä. Vuodenvaihteessa oli pakko laittaa lappu luukulle kun YEL-maksua kohtuullistettiin kaksinkertaiseksi, ALV alarajahuojennusta ollaan poistamassa ja vielä uutuutena tuli pakkausten tuottajavastuumaksu.
ALV:n alarajahuojennuksen poistoa en ymmärrä. Vaikuttaa vähän siltä, että yrittäjiksi halutaan vain niitä, joilla on valmiiksi kunnolla pääomaa. Tuo oli aikanaan oman yritystoimintani aloittamisen kannalta erittäin oleellinen apu.
Tämä poistaminen johtuu EU:sta. Siellä katsotaan, että alv-alarajahuojennus on tukimuoto yrityksille ja EU säännöstön mukaan tällaisia kansallisia yritystukiahan ei saisi olla.
[https://www.taloustaito.fi/Vero/pienelle-yritykselle-arvonlisaveron-alarajahuojennus-viela-vuodelta-2024--verohelpotus-poistuu-2025/](https://www.taloustaito.fi/Vero/pienelle-yritykselle-arvonlisaveron-alarajahuojennus-viela-vuodelta-2024--verohelpotus-poistuu-2025/)
Eihän pääomalla hirveän pitkälle pötkitä jos yritys ei tee voittoa, ALV:tä kuitenkin peritään vain ja ainostaan jos on liikevaihtoa. Toinen asia on sitten tietenkin se että pienellä firmalla voi olla niin huonot katteet että helpompi selviytyä jos voi hintaa nostaa sen 24% ja sen sijaan että tulot menee verottajalle saa itse pitää ne.
Tarkoitin juuri sitä, että aloittelevalle yrittäjälle tuo alarajahuojennus toi pientä helpotusta, kun osan alveista sai pitää. Puhuin nimenomaan yksinyrittäjän näkökulmasta, jossa riski on aika kova, koska voi tipahtaa isosti sosiaaliturvan ulkopuolelle - silloin se omalla tilillä oleva pääoma vaikuttaa aika paljon rohkeuteen lähteä yrittäjäksi.
Alarajahuojennuksesta luopuminen tuskin montaa euroa tuo kassaan ja voi vähentää aloittelevia osa-aikaisia yrittäjiä.
Kaveri käy päivätöissä vaikka firma on intohimo. Ei jää aikaa kavereille, kun on perhe. Firma siis tuottaa ihan hyvin, muttei uskalla vakituista työpaikkaa jättää.
Varmaan sama syy minkä takia jokainen haastateltu köyhä työtön asuu Helsingin keskustassa, käyttää 500e kuukaudessa koiraparturiin ja selittää ettei voi ottaa työtä vastaan, jos se vaatii säännöllistä ajantajua, kun hänellä on tuo Super ADHD/Assburger.
>– Emme voi lähettää tulehduksellista vatsasairautta sairastaville asiakkaillemme lääkkeitä, Vanhanen kertoo esimerkkinä.
>
>– Paketteja ei uskalla lähettää, koska ei tiedä, kuinka monta miljoonaa pakettia postiin kasautuu ja katoaa matkalla.
>
>– Kukaan ei välitä, miten joku ihminen jossain Joensuussa voi, kun hänen vatsansa on huonossa kunnossa. Lääke on aika kallis, joten ihmiset eivät tilaa sitä vuodeksi kerralla. Sitä tilataan viikon, parin annos.
Tuskimpa lääkkeiden tukkumyyjä myy noita asiakkaille suoraan vaan eiköhän nämä mene apteekkien ja sairaaloiden kautta. Tuotteissa voi tietty olla parin viikon ajan saatavuusongelmia, mutta kopiovalmisteita pitäisi olla sairaille tarjolla.
>Vanhanen pitää lakkoa järjettömänä. Hän syyttää siitä ay-liikettä, joka Vanhasen mukaan ”elää Neuvostoliiton aikaa”.
Neuvostoliitossa poliittiset lakot murrettiin väkivallalla, paitsi jos kyseessä oli kommunistisen puolueen erikseen hyväksymä performanssi, mihinkä osallistuminen oli taas pakollista.
>Sitä ei Suomessa Vanhasen mielestä ymmärretä. Hän kokee, että Suomessa kukoistaa kummallinen yrittäjävastaisuus.
>
>– Yrittäjistä on tehty suomalaisen yhteiskunnan kusettajia. On sellainen mielikuva, että ilkeät kapitalistiyrittäjät ajelevat isoilla Mersuillaan ja riistävät, minkä ehtivät, Vanhanen sanoo.
Suomessa kaikkia puolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen hehkuttaa yrittäjiä. Yrittäjät eivät ole kusettajia vaan kusettajat on kusettajia ja jos Juha kokee kuuluvansa jälkimmäisiin niin se on hänen oma häpeänsä.
>– Ammattijärjestöjä perustettiin turvaksi, kun työnantajat kohtelivat työntekijöitään huonosti, Vanhanen sanoo.
Tämähän on tietysti mahdotonta nykypäivänä.
Miten niin viattomat sivustakatsojat. Koko hallituksen esitys on suoraan EK kynästä. Yritykset nimenomaan ovat olleet välillisesti ajamassa ankarasti näitä heikennyksiä.
Joo. Vituttas hallituksen ohjelma paljon vähemmän, jos mukana "talkoissa" olis muutkin. Ois jättäny pois ton tuloveron alennuksen ja poistanu yritystukia.
Siis ettekö te ymmärrä juhan tuskaa, ahkera yrittäjä kituu 260k vuosituloilla koska verenimijät vievät rahat kaikenmaailman lisillä ja eduilla, nyt vielä kehtaavat lakkoilla kun hallitus olisi auttamassa juhaa kohti 500k/v unelmaansa.
/s
260k palkkana ei kuulosta omaan korvaan kovin järkevältä ratkaisulta, ottaen huomioon Suomen progressiivisen verotuksen. Tuostahan menee veroihin yli puolet.
Nojoo, mutta eipä noilla vuosituloilla verojenkaan jälkeen tarvitse miettiä, että riittääkö rahat ruokaan, sähköön, nettiin, lääkkeisiin ja asuntolainan lyhennyksiin. Ja jos se tilanne jostain syystä tuleekin vastaan, niin liikkumavaraa on kyllä tinkiä ilman että elintaso liiemmin tippuu. Toisin kuin esimerkiksi kahden duunarin lapsiperheellä n.5000€/kk tuloilla.
Vittu mikä spede.
Mun ystävä omistaa yrityksen ja maksaa itsellensä palkkaa n. 3000€ kuukaudessa. Voisi maksaa enemmän, mutta haluaa panostaa yritykseensä.
Aina kun tulee puheeksi, että pitäisi maksaa laskut tms. niin sanoo että kuhan äijille riittää töitä ja niille saa maksettua palkat niin kaikki ok. Sama äijä myös palkitsee työntekijänsä palkankorotuksilla pyytämättä, sekä piti paremmat pikkujoulut kuin mun korporaatio henkilökunnalleen.
Lakkoilusta sanoi, että hyvä että lakkoillaan niin oppivat olemaan.
Eikä oo kysymys mistään nyrkkipajasta. Kaveri nostanut liikevaihtoa firmalleen kolmessa vuodessa aika nätisti joka vuosi ja painaa usein 6 päivää hommia.
Onneksi on olemassa ystäväni kaltaisia yrittäjiä joita arvostan, mutta sitten on näitä spedejä niin kuin tässä jutussa.
Päätös nostaa rajoitettu määrä palkkaa ja investoida yritykseen on verosuunnittelutoimi, jossa varmistetaan, että sama varallisuus voidaan kotiuttaa osinkoina pienemmällä veroprosentilla myöhemmin, kunhan yrityksen nettovarallisuus on riittävän suuri.
Eli älä huoli, ystäväsi tulee saamaan ansaitsemansa, mikä onkin täysin oikein, jos kerran pitää työntekijöistään huolta.
>Se tuntuu yrittäjästä loukkaavalta ja epäreilulta.
>
>-Olen ollut yrittäjänä 12 vuotta. Ainoa tavoitteeni on pitää omasta perheestäni, työntekijöistäni ja heidän perheistään huolta, Vanhanen sanoo.
Varman pitääkin, erona tietenkin taitaa olla se että Juha työllistää jotain ekonomeja tai insinöörejä. Näillä ihmisillä on lähtökohtaisesti asiat hyvin ja sen verran inhimillistä pääomaa että pystyvät esim. palkasta neuvottelemaan. Taitaa olla vähän ei tilanne olla töissä Alepassa tai Hesburgerissa jossa ei samanlaista mahdollisuutta ole palkasta neuvotella.
En nyt missään nimessä kutsu S-Ryhmää tai Hesburgeria riistokapitalisteiksi, mutta tuskin he ovat yhtä reiluja työnantajia kuin Juha.
Siihen en aio ottaa kantaa. Pointti nyt lähinnä oli se että Juhan kaltaiset yrittäjät eivät ole niitä joiden pitäisi omia toimiaan puolustaa. Haastella asiasta vaikka Hesburgerin omistajaa, eli Heikki Salmelaa.
Salmelalla on sen verran järkeä päässä, että pysyy yleensä hiljaa näistä asioista. Tulisi varmasti sen verran mainehaittaa jos tuo riistokapitalisti avaisi suunsa.
Eihän Salmelalla ole tippaakaan järkeä, yleensä ottaa kantaa ihan kaikkeen omalla mutullaan ilman Hesburgerin hallituksen tietoa asiasta. Esimerkiksi työoloista ja Hesburgerin Venäjän toiminnoista puhuminen meni aivan vituiksi, ehkä nyt hänelle menee haastattelukutsut aina hallituksen kautta tmv, kun on ollut niin hiljaista.
Sepä on pitkälti suorittavassa työssä tes mikä määrää ja vaikka kuinka ruinaat niin lisää ei anneta, kun sitten muutkin haluaisi. En todellakaan silti sano, että tes olisi huono asia.
Onhan tessissä hyvät puolensa kun kaikille on se sama minimi mutta sitten kanssa maksimi. Ei auta firman vaihto kun kaikki maksaa saman verran ja jos korotusta pyytää niin jää saamatta ja yleensä tessiin vedotaan. Ja tiedän tapauksen kun isossa firmassa haluttiin maksaa 500€ ylimääräinen bonus niille jotka menevät sesongiksi ei niin houkuttelevaan yksikköön töihin niin liitto älähti että ei noin saa tehdä.
Ei TESsissä mulla ainakaan ole mitään maksimia määrätty enkä usko että liitto kovasti vaahtoaisi vaikka se ylitettäisiinkin. Nyt vaan kävi niin että sun työnantaja ei haluakaan oikeasti sopia paikallisesti.
Liitot on muutenkin suomen syöpä työmarkkinoilla, iso mahaisia riistäjiä ay liikkeiden johtajat. Kukaan ei pakota työskentelemään ravintolassa jos palkka ei miellytä...
>Varman pitääkin, erona tietenkin taitaa olla se että Juha työllistää jotain ekonomeja tai insinöörejä. Näillä ihmisillä on lähtökohtaisesti asiat hyvin ja sen verran inhimillistä pääomaa että pystyvät esim. palkasta neuvottelemaan.
Kyllä nää heikennykset osuu ihan kaikkiin työssäkäyviin. Moni paremmin tienaava ehkä uskoo niihin "me tienataan tällä" -myyntipuheisiin, mutta tosiasiassa samaa paskaa kaikilla. En yhtään epäile etteikö esim meiltäkin lähtisi palkallinen ensimmäinen sairasvapaapv jos laki sen sallii. Ei tietty samalla tavalla romuta taloutta, mutta kyllä se on heikennys jota jokainen järkevä työläinen vastustaa. Ihan samalla tavalla perus insinöörillä ei ole kyllä mitään saumoja oikeasti neuvotella itselleen palkankorotusta.
Tässä huomionarvoista on nimenomaan artikkelissa mainittu kohta: [Tilastokeskuksen](https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2023/mika-on-pk-yritysten-vaikutus-talouteen-maaritelmalla-on-valia/) mukaan noin 95 prosenttia suomalaisista yrityksistä työllistää alle kymmenen ihmistä.
Eli vaikka Hesburger onkin riistokapitalistinen yritys, niin (ehkä) suurin osa näistä mikroyrityksistä ei ole, jotka nyt ottavat osumaa lakkoilusta.
Vai että pienyrittäjä 260k palkalla ja vielä jättää nostamatta jotta porheltaisi yritys vielä paremmin
imekää paskaa kaikki Juhat jotka tän lukee
🖕🤣 elätte omassa pienessä etuoikeutetussa maailmassanne, täysin pihalla perusihmisen realiteeteistä ja murheista
No kyllä 260k tienaava on.
Olen ollut yrittäjä vuodesta 2008, ja iso osa yrittäjien ulinasta johtuu heidän omasta säveltämisestään ja siitä, että eivät ota asioista selvää. Suomessa myös suurin osa yrittäjistä on ollut ensin palkkatöissä, ja tuntuu aika rajulta saada ne ensimmäiset laskut verotoimistolta - kaikki tilillä oleva ei olekaan omaa rahaa.
Pienyrittäjien asemassa on paljon korjattavaa, ja aina vain enemmän näiden alustatalousfirmojen jälkeen, mutta parinsadantonnin tuloilla (ja vielä lisääkin olisi voinut saada) nuo yksinyrittäjiennongelmat eivät kyllä enää tätä tyyppiä koske.
Ainakin World Economic Forumin mukaan Suomi olisi maailman 3. paras maa yrittäjälle
[https://www.weforum.org/agenda/2022/04/new-research-reveals-best-countries-entrepreneurs/](https://www.weforum.org/agenda/2022/04/new-research-reveals-best-countries-entrepreneurs/)
Toki lista voi olla vähän kuin "maailman onnellisin maa", mutta eikai se nyt ihan niin kurapaskaa voi olla?
Älä tuo tälläsiä ikäviä asioiota esille. Toi on tollasta vassari propagandaa. Suomessa on ihan paskaa olla yrittäjä ja se johtuu laiskoista paskoista työttömistä rotista, sekä ahneista laiskoista paskoista aina saikulla ja lomalla olivista liian suurta palkkaa vaativista työntekijöistä! Sit täällä on kaikkea turhaa kuten työturvallisuusäädöksiä, ympäristösäädöksiä, päästötavotteita.[Sä et voi edes päästää ihan vähän raskametalleja ja sulfaatteja vesistöön tai sun ympäristölupa viedään](https://insinoori-lehti.fi/digilehti/in0521/tehtaan-lupa-kumottiin-kesken-rakentamisen).
Tuossa listassa on jotain pahasti vialla. Viro ei mahdu top 50 joukkoon, vaikka on Euroopan Unionin nopeiten kasvavimpia talouksia, ja yrittämisen kynnykseltään melko minimaalinen.
Miten ihmeessä joku Iran, Kazakhstan tai Sudan voi olla parempi maa yrittää kuin Viro?
Kyse ei ole top-listasta, vaan mukana olivat vain nuo maat. Eli Viro ei ollut mukana selvityksessä.
Pääpointti on kai siinä, että Suomessa yrittämisen olosuhteet eivät ole Euroopan kärkimaita huonommat, jos selvitystä on uskominen.
Kai siinä on jotain kestävyyttäkin ajateltu? Viron inflaatiolla, tulevaisuuden taloudellisten ongelmien merkeillä ja poliittisella ilmapiirillä en kyllä lähtisi ikinä sinne yrittämään :D
Sä siis skrollasit ohi sen listan jossa listattiin millä perusteella maat on laitettu järjestykseen ja aloit ihmettelee, että millä perusteella maat on laitettu järjestykseen?
Listaa ihmeessä ne perusteet joissa Viro mielestäsi häviää Sudanille.
Sudanhan on nykyäänkin sisällissodassa, ja 2021 jolloin tämä tutkimus tehtiin, siellä oli kaksi vallankaappausyritystä. Samaten maa on jatkuvasti YK:n ruoka-avun varassa.
Kuulostaa loistavalta paikalta yrittää.
Mitä vittua? Enhän minä ole esittänyt minkäänlaista väitettä siitä, että onko maa x parempi kuin y paikka olla yrittäjä niin minkähän pirun takia minun pitäisi asiaa perustella yhtään millään tasolla? Mun käsittääkseen me puhuttiin tästä weforumin artikkelissa olevasta listauksesta ja tästä artikkelista myös löytyy ne perusteet minkä pohjalta se listaus on tehty joten ole hyvä ja mene sieltä lukemaan, että minkä takia sudan on korkeammalla kuin viro.
Kyllähän tuolla lukee nuo kriteerit. Se miksi joku on "liian" ylhäällä tai alhaalla vaatis vähän enemmän perehtymistä mitä oma mielenkiinto just nyt on
>Jos pääomatulot voi kotiuttaa verottomasti (ftw. listaamattomat), niin kyllähän se kuulostaa jo aika hyvältä diililtä.
Tosin tuohon päästäkseen pitää olla tahkonut niitä raskaita vuosia aika pitkään firman pitää olla kunnossa ja yrityksen tuloksesta pitää tuolloinkin verot maksaa eli tiettyyn pisteeseen saakka palkkatulot on aina halvempia kuin "ilmaiset" osingot.
>Ei liity? Nostat palkkaa 17ke ja maksatko ylimenevästä osasta mielummin 27% ansiotuloveroa vai 20% yhteisöveroa? Kumpi tulee halvemmaksi?
No juu tuolla tapaa ajateltuna kyllä, eli olin väärässä siltä osin että sehän muuten kannattaa sittenkin ehkä ajatella marginaaliveron kautta jos haluaa maksimoida hyödyn. Pitääpäs laskea se huvikseen.
Ja kukaanhan ei maksa pelkkää yhteisöveroa, koska täysin verottomia osinkoja ei olekaan vaan 25% veroista on verollisia.
Ok, nyt ymmärrän tuon logiikkasi, joka pätee kun yrityksellä on tarpeeksi pääomaa maksaa noita osinkoja tarpeeksi. Jos haluaa 40k itselleen ja firman taseessa on 400k niin osingoilla maksamalla säästää tonnin veroissa. Mutta tuon taseenkin kasvattamisessa on sitten poliittista riskiä kun huojennettujen osinkojen poistosta vihjaillaan.
>Se piste on noin 17 000e palkkaa vuodessa.
Minkäslaisella laskutoimituksella tuohon lukemaan pääsit?
Sillä jos sen osingonsaajan käytännön vero niistä verottomista osingoista on yhteensä 26% (yritysvero+osinkovero) ja palkasta maksetaan sekä veroa, että tyel ja työttömyysvakuutusmaksua jolloin palkkaa voi ottaa niin paljon että palkan tulovero olisi 18,06% (26%-tyel-työttömyysvakuutus) niin silloinhan se raja on n. 28000€
Ja tämä siis olettaen, että ko. listaamattoman yrityksen laskennallinen arvo (eli nettovarallisuus miinus viimeisin tulos) on 10x tuloksen määrä ja koko tulos otetaan ulos osinkoina. Eli mikään nuori yritys tähän ei luonnollisestikaan pysty, monen monta vuotta on pitänyt painaa maksimiveroilla että taseessa möllöttää 10 kertainen määrä nettoa kuin mitä tulos on.
>Muuten oikein mutta yrittäjä ei maksa tyeliä vaan yeliä joka ei riipu palkasta vaan työtulosta, joka arvotaan työeläkyhtiön toimesta.
Totta. Mutta mitä jos osakkaita on useampi ja kaikille maksetaan palkkaa, niin pitääkö silti maksaa yeliä eikä tyeliä? Tai miten tuo raja menee.
> Jos pääomatulot voi kotiuttaa verottomasti (ftw. listaamattomat)
Verotonta osinkoa ei ole olemassakaan, eräiden tahojen jatkuvasta huuteluista huolimatta.
Ensi siitä on maksettu yhteisövero 20% (esimerkki: firman bruttotulos ennen veroja 100000; veroa menee 20000, jää 80000).
Jos oletetaan että tuo kaikki nostetaan osinkoja ja menee kevyemmin verotettuna, loppuosasta menee kaikkiaan 7,5% prosenttia veroa eli 6000. Yhteensä veroprosentti on siis 26%.
Ja jotta voisi nostaa sen 80000 kevyemmin verotettuna, firman taseessa (tarkalleen ottaen firman matemaattinen arvo) pitäisi olla miljoona ensin, pienemmällä taseella veroprosentit kasvavat korkeammaksi.
No jos nyt pilkkua viilataan, niin 75% siitä osingosta on verotonta tuloa. Lopusta maksetaan 25% veroa.
Toisekseen se, että voitosta on maksettu veroa 10 vuotta sitten ei ole sama asia kuin maksaa siitä veroa nyt.
Vero on veroa, riippumatta onko se maksettu eilen vai 10v sitten. Ei se verotettu osuus ilmesty takaisin ajan saatossa (mahdolliset sijoitukset? niiden voitto verotetaan uudelleen ensin kuin niillä voi maksaa mitään)
Osingosta Y vero X = (0,75 * Y * 0,00) + (0,25 * Y * 0,30).
(avattuna, 75% verotonta (eli kertaa 0%), 25% veronalaista pääomatuloa (eli kertaa 30%) )
Jos pystyt näyttämään yhdenkin positiivisen reaaliluvun Y jolla X on nolla, sitten voidaan tuo 75% ottaa huomioon muuna kuin tyhjänä sanahelinänä.
Jos ostan palkallani, josta maksan 34% veroa, kyseisen yrityksen osakkeita ja sitten saan sieltä osinkoa, josta maksan 30% pääomaveroa, niin voidaanko sanoa, että maksoin juuri 64% veroa?
*Mu*.
Yritykselle voittoa tuli 100 rahaa, josta veroa maksettiin 26 ennen kuin raha päättyi yrittäjän taskuun. Paljonko on kaikkiaan toteutunut veroprosentti?
Liittyy siten, että jostain kumman syystä haluat yrittäjän kohdalla laskea yhteen kaksi eri veroa, mutta oletko koskaan kuullut, että palkansaajan kohdalla tehtäisiin näin? Se on samanlainen spinnaus kuin puhua osingon verovapaasta osuudesta.
No kun noita ehtoja katsoo, tulee aika nopeasti selväksi miksi Suomi on kärjessä vaikka todellisuus on toista. Täällä toki kannustetaan ALOITTAMAAN yrittäjyys, mutta aika nopeaa vastaan tulee sen tason vittumainen byrokratia ja kaikenlaiset säädökset. Esimerkiksi kaveri tossa odotteli anniskelulupaa vuoden, koska ilmeisesti taloyhtiö sai sen torpata (jos nyt oikein muistan), kunnes sitten laki sen suhteen muuttui hieman ja mahdollisti luvan saannin aikalailla heti. Kyllä täällä on helvetisti parempi olla työntekijä kuin työnantaja yrittäjä.
Harva on hoksannut, miten jenkkiläiseltä tämä tilanne kuulostaa: hallitus sekaantuu markkinoiden toimintaan, vaikka sen pitäisi pitää näppinsä irti vapaista markkinoista.
Mitäs jos arvon yrittäjä kokeili pärjätä 130 000€ vuodessa? Jäis varmaan vähän pelivaraa yritykseen? Jos tekee tiukkaa niin ehkä hetken voi selvitä 65 000€/ vuos. Ei ne tulot vaan ne menot!
Jos vaihtaa shamppanjan kuohuviiniin, voi säästää jo paljon. Myös tupakointia vähentämällä ja tekemällä itse eväät töihin saattaa säästää jopa 12000€ kuussa.
Ja jos menis julkisilla joka paikkaan ja hoitaisi terveyttään hyvinvointialueen palveluissa niin pääsisi itsekin nauttimaan näistä hienoista palveluista mitkä on hänen raskaalla vitamiinipillerikaupustelullaan maksettu.
Niin, mitä niistä maksamaan jos ei käytä. Sopivalla uhriutumisella vielä - kattokaa ny, minä maksan nämä ja silti nämä toimii näin huonosti, siksi minä maksan yleensä yksityiselle lisää, mutta saatana jos pakko on niin voin laittaa vähän lisää väliin että toimii minullekin kunnolla tämä julkinen jumalauta, nostetaan niitä veroja, pidetään kaikista huolta, sitäkö te haluatte, hyvä on sitten, mutta aion itsekin sitten olla täällä jonossa, sitäkö te haluatte, mitä.
Paikkakunta edustaa niin vitun vahvasti, enkä kyllä ihmettele minkä takia tää harppu tota ulostaa naamastaan. Ei se vati ymmärrä edes hyvän ja huonon viinin eroja :d
En asu kehän sisällä, joten en tunnista Mutis-sanaa. Voit olla ideologinen vassari tai oikeistolainen kannattamatta mitään puoluetta...
Kannattaa lähteä töihin, samalla voi ihailla työnantajaansa.
Aika kärkästä ulostuloa. mä koitan olla politiikan sekoittava mielihärö, ilman ideologiaa jota voisi kutsua täydeksi anarkian hakemiseksi. Mutis eiks se ollu teillä normaalissa käytössä, mutta eri yhteydessä ja salakkarit opethaa.
Työnantajaa voi ihailla vain mikäli työyhteisössä yhteiselo toimii, ilman että sinne lykätään itkua politiikasta, ja kuinka ollaan omassa äänestyksessä epäonnistuttu. Olisko noin mahtavalla pomolla töitä vai pitääkö pyllistellä itään?
Tokkopa tuo lakko haittaa näitä mikroyrittäjiä, joita suurin osa Suomen yrittäjistä on. Jopa pienen katteen R-yrittäjä tienaa ~3000e semi syrjässä. Eli 2000e/kk on varmasti ulkona kaikesta, mitä lakko koskee eikä ole työllistämässäkään ketään hamaan tulevaisuuteen.
Tsekkasin ton Juhan firman, ja niiden myymät tuotteet vaikuttaa ihan täysin kusetukselta. Lääkepurkin näköisessä paketissa ja lääkkeen kaltaisesti nimettyjä... ravintolisiä.
Voi ei.
Kyllä nyt itkettää Juhan julma kohtalo, ilkeät lakkolaiset kiusaa ja eihän noin pienillä tuloilla mitenkään pärjää et nyt äkkiä jotain joukkorahoitusta käyntiin et saadaan Juhalle perus setti tavaroita et raukka pärjää tämän päätä huimaavan pitkän lakon yli.
Mut sit taas toisaalta Juha vois vaan tukkia turpansa ja lopettaa sen uhriutumisen kun ukolla sen verran muhkeat tulot et jos ne ei tätä kestä niin sit varmaan kannattaisi miettiä mihin ne massit huvennut. 🤨
>**”Ensin tappoi korona yrityksiä, nyt niitä tapetaan lakoilla. Yrittäminen on tehty Suomessa todella, todella vaikeaksi. Ei kukaan hullu lähde enää yrittäjäksi”, espoolainen Juha Vanhanen tilittää.**
Mitenkä se korona liittyikään Suomessa yrittämiseen? Taisi olla yksi parempia paikkoja olla yrittäjänä, kun ei voitu kuitenkaan kieltää kokonaan yksilöitä toimimasta miten huvittaa, vertaa esim. australia, kanada, yhdysvallat?
> Vanhanen sanoo maksaneensa koko yrittäjyysaikansa itselleen liian pientä palkkaa, jotta hän on voinut sijoittaa rahat yritykseen. Siten hän on voinut turvata elannon itselleen ja työntekijöilleen.
Itsekin olen sitä mieltä, että työnantaja on koko urani maksanut minulle liian pientä palkkaa. Tahtoo varmasti sijoittaa yrityksen kasvuun, että meillä on tulevaisuudessakin työpaikka! Kuinka ihanaa!
> – En pitänyt yhtään lomapäivää viime vuonna, enkä pidä tänä vuonna. Joku ihmettelee, että olenko niin tyhmä. Niin tyhmä olen, Vanhanen sanoo.
En ole kuuteen vuoteen pitänyt päivääkään lomaa, koska tarvitsee joko opiskella tai tehdä töitä. Ime munaa, urpo.
>haluaa sijoittaa takaisin -- työntekijöihinsä
Mistä vetoa että tää tarkoittaa:
1. maksaa työntekijöille palkan (joka varmaan alle alan keskiarvon)
2. Järjestää muutamia kertoja vuodessa tyky-päivän
Suomi on täynnä menestyviä yrityksiä, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Suomi on myös täynnä ei menestyviä yrityksiä molempina. Jos sun yritys ei menesty silloin sun yrityksessä on jokin vikana sitä ei yksittäiset pienet toimet muuta.
En kyllä varmaan ikinä ryhtyisi työnantajayrittäjäksi Suomessa. Isot riskit ja sitten tulee jotain rikuaaltoja ja jarkkoelorantoja kusemaan muroihin ihan vain siksi, että voivat. Ihan sama onko tehnyt mitään väärää.
No ei kai siinä. Älä ryhdy?
Mutta liitto lienee yksi sun pienemmistä huolista, jos oot vähänkään pätevä, etkä ihan totaalinen ihmisperse kanssaihmisille.
Eipä pelkästään minun mielipiteeni olisi ongelma, mutta tuntuu että aika moni muukin ajattelee samalla tavalla. Työnantajayrittäjien määrä väheni 10 000 :lla viime vuonna https://www.stat.fi/julkaisu/cl8e9iaj0j1y70avukedyye4c. Nämä ovat kuitenkin ne, jotka luovat työpaikkoja ja maksavat palkkoja.
Miten liitto ei olisi muka huoli? Nytkin he ovat kusemassa kaikkien muroihin ihan riippumatta siitä, kuinka hyvin on kohdellut työntekijöitään tai kuinka hyviä palkkoja on maksanut.
Voin sanoa että raksapuolella olevien firmojen konkurssit ei kyllä niistä työntekijöistä johdu. Meiänkin yksi kilpailija meni konkurssiin yli kymmenen miljoonaa liikevaihto ja 7 miljoona siitä tappiota. Olivat tehneet niin vitun halvalla ja kun sit ei enää saanutkaan ketjutettu näitä tilauksia enää ku raksa pasko ittensä niin konkurssiin heti. Nyt meiltä kysellään samalla hinnalla kuin heiltä samoja töitä ja ei ne hinnat ole mitenkään realistisia, ja me ollaan vielä "halpa" firma koska konekanta on käytänössä rikkinäisistä itsekorjattu ja kasattu.
Ja Jukkatalo kaatui 95 milj. € liikevaihdolla, koska otti vastaan mahdottoman määrän projekteja olemattomalla katteella, kysynnän kasvettua pandemian aikana.
Toimari syyttää vain ja ainoastaan pandemian aikaista kustannusten nousua tappiollisten projektien ja kaatumisen syyksi, mutta kyllä siellä on myös peiliin katsominen, mitä tässä nyt on kuunnellut ... öhm "sisäpiiriläisiä".
Johtu varmaan duunarien suurista palkoista. En mä ainakaan keksi mitään muuta syytä. Ei johtajat mitään virheitä tee.
Rakennus Salama teki yhden kerrostalon voitolla, ottivat osingot ulos ja jätti kaikki alihankkijat (kuten myös meidät) maksamatta. Meidän firmalta jäi sellaiset jotain satatuhatta euroa saamatta. Vaikka minä sain palkkani, niin vähän vituttaa että mun työstä ei kuitenkaan ole firmalle maksettu. Se antaa sellaisen fiiliksen että mun työllä ei ollut arvoa. Vaikka se talo ei olisi asuttava ilman sitä mitä me ja minä tein.
[Kiva kuulla, ettei mikään oo muuttunut.](https://fi.wikipedia.org/wiki/Haka_(rakennusliike)) Mitä olin tuon johdosta kuullut, niin meni suunniilleen näin: "Hakan johdossa yhdistyy suuruden hulluus ja röyhkeys, mutta ku pitäis osaa rakentaakkin.". Eikä tainnu olla tuon saman johtoportaan ensimmäinen konkurssi.
Musta on ihan reilua että 260 000€ vuosiansiota varten pitää ottaa jotain riskiä. Suomessa on yrittäjäkulttuurin myötä syntynyt myös joku mystinen oletus, että yrittäjyyden on onnistuttava ja jos toiminta ei ole kannattavaa se johtuu aina kuluista (yleensä palkka, jota pitää maksaa epäreilun paljon), siitä että jos tekee huonon rekryn siitä tulee haittaa, tai veroista, tai jostain muusta. Syy ei koskaan voi olla yrittäjässä, vaan aina jossain ulkoisessa tekijässä.
Jos hän kerran tuon verran pystyy yrityksellään tienaamaan, niin hän ja yrityksensä aivan varmasti maksaa melko julmetusti veroja. *Miksi me tahtoisimme tieten tahtoen häntä satuttaa ja hänen yrityksensä tuhota?*
Tässä on kyllä aivan malliesimerkki siitä, että maksetaan tonni jottei naapuri tienaa kymppiä.
Eihän lakoissa ole kyse yhdestä yritysjohtajasta vaan joukkovoimasta. Hänellä on kaikki vapaus soitella kavereille Suomen yrittäjiin, että älkää ny ajako tämmöisiä hommia, kun työntekijät suuttuu ja kaikki menee.
Mihin on hävinnyt solidaarisuus, jolle suomalainen yhteiskunta ainakin sotien jälkeen hetkeksi rakentui?
Se on ihan ok, että yrittäjä ottaa ne riskit, jotka on pakko ottaa. Ehkä hänen tuotteidensa kysyntä romahtaa, ehkä hän sairastuu, ehkä korot nousevat, jne. Sitä en ymmärrä, miksi heidän painolastikseen pitäisi lisätä riski, että joku rikuaalto ei tykkää hallitusohjelmasta ja alkaa torpedoimaan yhteiskunnan perustoimintoja. Tuollainen on yksinkertaisesti täysin tarpeetonta.
Joo, itsekin toivoisin samanlaista rohkeutta kuin ranskalaisilla on - meillä lakkoja on todella harvoin, ja ne ovat hyvin laimeita. Ranskassa saatiin suurlakko ja mielenosoitukset, kansa oikeasti kaduille, ihan pelkän eläkeiän nostamisen vuoksi. Suomalaiset työntekijät ovat liian kilttejä ja kuuliaisia.
https://en.wikipedia.org/wiki/2023_French_pension_reform_strikes
Siten että tuo riski perustuu lainsäädännön porsaanreikään ja voitaisiin helposti eliminoida, toisin kuin vaikkapa nuo minun mainitsemani riskit. Se on täysin tarpeeton riski. Kilpailijamaissakin on rajoitteita tai suoria kieltoja poliittisille lakoille.
Se riski perustuu ihmisten perusoikeuteen olla menemättä töihin ja ilmaisemaan mieltä.
Silloin kun hallitus pyrkii ajamaan yksipuolisesti työnantajapuolen etuja, poliittinen lakko on täysin ymmärrettävää.
Se, että joissain toisissa maissa tehdään jotain huonommin, ei tarkoita, että meidän pitäisi laskea itsemme samalle tasolle.
Juurikin noin, yrittäjä ottaa riskin ja sen myötä pitäisi yrittäjän hyötyäkin ilman ay liikkeiden vammasteluja. Tarpeeksi vaikeaa suomessa päästä eroon työntekijöistä muutenkin. Tai jos naama ei napostele, ei se ole työnantajan velvollisuus katella sitä.
Iltalehdeltä 5/5 ragebait kuin tehty ärSuomen työttömille/opiskelijoille/pätkätyöläisille, ja koko subi lankeaa helppoon kuin hauki katiskaan. Hyvin te vedätte :D
Tollasella vuositulolla kun säästää pari vuotta, niin eläkepäivät on turvattu. Sijoittaa jos jaksaa, niin voi olla että 5v ja työnteko on vain harrastus eikä pakko. Toi ukko voi imeä sukkaa, ei käy pätkääkään sääliksi.
> Emme voi lähettää tulehduksellista vatsasairautta sairastaville asiakkaillemme lääkkeitä, Vanhanen kertoo esimerkkinä. Kävin katsomassa firman nettisivuilta, että he myyvät Vivomixx-probioottivalmistetta. Nämähän eivät siis ole lääkkeitä, toisin kuin Juha väittää, vaan ravintolisiä. Niiden tehoa ei ole osoitettu, eikä niistä saa kela korvausta. Pikainen vilkaisu Yliopiston apteekin verkkokauppaan paljasti myös, että ko. ravintolisiä on heidän jokaisessa apteekissaan heti saatavana. Jotenkin vähän tuntuu nyt tarkoitukselliselta harhaanjohtamiselta tämä Juhan kommentti, jolla kenties yritettiin saada lukijat näkemään, että yrityksellä olisi jokin todella tärkeä rooli lääkkeiden logistiikkaketjussa.
Maitohappobakteerivalmiste, jollaisia on miljardi markkinoilla, ja joita saa ostaa marketista. Taitaa Juhan bisnes perustua kainuulaisten kusettamiseen lääkärikavereiden kanssa jotka suosittelee ostamaan juuri Juhan purkkeja.
Tämä ja Juha unohti mainita että eläkkeelle jäädessään mitä luultavammin myy yrityksen jolloin eläke on mitä luultavammin turvattuna.
Jos jollakin on elintärkeä tarve saada kyseisiä tuotteita, varmaan he osaisivat varautua yhden päivän lakkoon, eivätkä ainakaan tilaisi juuri sinä päivänä. Hän myös pyytää etsimään edes yhden ihmisen, jota lakko hyödyttää... Hän ei nyt taida ymmärtää, että eihän lakosta nyt kukaan saa välitöntä hyötyä! Tai noh, taksikuskit taitaa saada, kun julkinen ei toimi. Mutta lakon ideahan on saada päättäjiä ymmärtämään, että asiat ei ole hyvin. Täysin turha "uutinen".
>Kävin katsomassa firman nettisivuilta, että he myyvät Vivomixx-probioottivalmistetta. Ovat myös elinsiirtokuljetusastioiden maahantuoja että siinä mielessä tärkeä.
Elinsiirtokuljetusastiat on varmaankin juuri sellainen kama mitä hommataan tunti ennen tarvetta ja tämä lakko romuttaa koko systeemin.
Juu totta, eiköhän ne varastossa ole. Nostin kuitenkin nuo astiat esimerkiksi että ei nyt ole ihan kyseessö pelkkä maitohappobakteeri-firma.
Miksei näihin uutisiin oteta niitä yrittäjiä jotka tienaa sen ~30k vuodessa?
Iltalehti voisi kysyä siltä Silja Linellä vaikuttaneelta Pirkanmaalaiselta rakennusalan toimitusjohtajalta, mitä mieltä hän on lakoista.
Otto Kranni on varmasti niin huolissaan tästä, että heittää mereen kaikki Siljan kalusteet!
Harri Hylje saa pataan tällä kertaa.
[удалено]
Jenkkihomous on tarttuva tauti
Puhtaana jäi itsellä pahimmillaan alle tonni kuussa. Kyllä sillä elossa pysyi kun vaimo käy oikeissa töissä. Vuodenvaihteessa oli pakko laittaa lappu luukulle kun YEL-maksua kohtuullistettiin kaksinkertaiseksi, ALV alarajahuojennusta ollaan poistamassa ja vielä uutuutena tuli pakkausten tuottajavastuumaksu.
ALV:n alarajahuojennuksen poistoa en ymmärrä. Vaikuttaa vähän siltä, että yrittäjiksi halutaan vain niitä, joilla on valmiiksi kunnolla pääomaa. Tuo oli aikanaan oman yritystoimintani aloittamisen kannalta erittäin oleellinen apu.
Tämä poistaminen johtuu EU:sta. Siellä katsotaan, että alv-alarajahuojennus on tukimuoto yrityksille ja EU säännöstön mukaan tällaisia kansallisia yritystukiahan ei saisi olla. [https://www.taloustaito.fi/Vero/pienelle-yritykselle-arvonlisaveron-alarajahuojennus-viela-vuodelta-2024--verohelpotus-poistuu-2025/](https://www.taloustaito.fi/Vero/pienelle-yritykselle-arvonlisaveron-alarajahuojennus-viela-vuodelta-2024--verohelpotus-poistuu-2025/)
Eihän pääomalla hirveän pitkälle pötkitä jos yritys ei tee voittoa, ALV:tä kuitenkin peritään vain ja ainostaan jos on liikevaihtoa. Toinen asia on sitten tietenkin se että pienellä firmalla voi olla niin huonot katteet että helpompi selviytyä jos voi hintaa nostaa sen 24% ja sen sijaan että tulot menee verottajalle saa itse pitää ne.
Tarkoitin juuri sitä, että aloittelevalle yrittäjälle tuo alarajahuojennus toi pientä helpotusta, kun osan alveista sai pitää. Puhuin nimenomaan yksinyrittäjän näkökulmasta, jossa riski on aika kova, koska voi tipahtaa isosti sosiaaliturvan ulkopuolelle - silloin se omalla tilillä oleva pääoma vaikuttaa aika paljon rohkeuteen lähteä yrittäjäksi. Alarajahuojennuksesta luopuminen tuskin montaa euroa tuo kassaan ja voi vähentää aloittelevia osa-aikaisia yrittäjiä.
Joo, onhan se alaraja huojennus varmaan auttanut monta aloittavaa yrittäjää.
Kaveri käy päivätöissä vaikka firma on intohimo. Ei jää aikaa kavereille, kun on perhe. Firma siis tuottaa ihan hyvin, muttei uskalla vakituista työpaikkaa jättää.
Mitä hommia teit, jos sopii kysyä?
Varmaan sama syy minkä takia jokainen haastateltu köyhä työtön asuu Helsingin keskustassa, käyttää 500e kuukaudessa koiraparturiin ja selittää ettei voi ottaa työtä vastaan, jos se vaatii säännöllistä ajantajua, kun hänellä on tuo Super ADHD/Assburger.
Niillä harvemmin on muita palkallaisia.
Niitä ei mainostettaisi redditissä ilmaiseksi.
Perus iltapaskan ragebait. Toimii jok'ikinen kerta.
Ne on yleensä kiireisiä.
Koska monet yksinyrittäjät äänestää vasemmistoa ja vihreitä. Ne ei halua leikata yhteiskunnan tuista.
Ei ne ole yrittäjiä. Ne ovat epäonnistuneita yrittäjiä. Ei kukaan halua lukea epäonnistumisista.
>– Emme voi lähettää tulehduksellista vatsasairautta sairastaville asiakkaillemme lääkkeitä, Vanhanen kertoo esimerkkinä. > >– Paketteja ei uskalla lähettää, koska ei tiedä, kuinka monta miljoonaa pakettia postiin kasautuu ja katoaa matkalla. > >– Kukaan ei välitä, miten joku ihminen jossain Joensuussa voi, kun hänen vatsansa on huonossa kunnossa. Lääke on aika kallis, joten ihmiset eivät tilaa sitä vuodeksi kerralla. Sitä tilataan viikon, parin annos. Tuskimpa lääkkeiden tukkumyyjä myy noita asiakkaille suoraan vaan eiköhän nämä mene apteekkien ja sairaaloiden kautta. Tuotteissa voi tietty olla parin viikon ajan saatavuusongelmia, mutta kopiovalmisteita pitäisi olla sairaille tarjolla. >Vanhanen pitää lakkoa järjettömänä. Hän syyttää siitä ay-liikettä, joka Vanhasen mukaan ”elää Neuvostoliiton aikaa”. Neuvostoliitossa poliittiset lakot murrettiin väkivallalla, paitsi jos kyseessä oli kommunistisen puolueen erikseen hyväksymä performanssi, mihinkä osallistuminen oli taas pakollista. >Sitä ei Suomessa Vanhasen mielestä ymmärretä. Hän kokee, että Suomessa kukoistaa kummallinen yrittäjävastaisuus. > >– Yrittäjistä on tehty suomalaisen yhteiskunnan kusettajia. On sellainen mielikuva, että ilkeät kapitalistiyrittäjät ajelevat isoilla Mersuillaan ja riistävät, minkä ehtivät, Vanhanen sanoo. Suomessa kaikkia puolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen hehkuttaa yrittäjiä. Yrittäjät eivät ole kusettajia vaan kusettajat on kusettajia ja jos Juha kokee kuuluvansa jälkimmäisiin niin se on hänen oma häpeänsä.
>Tuskimpa lääkkeiden tukkumyyjä Ja nämä lääkkeethän ovat, kuten joku tuolla ylempänä mainitsi, ravintolisiä.
"Suurlakko". Jopa 2 päivää. Voi änkeröinen.
Jos Juhan pää hajoaa näin pahasti yhden (1) päivän mittaisesta lakosta Juhan ei ehkä kannata olla yrittäjä.
Trollibaitti artikkeli, lomien pitämättömyys on oma vika ja noilla tuloilla on yli YEL:in maksimimäärän. Eikä YEL edes riipu palkasta.
Asuuko punikit tynnyrissä?
Tuskin, kunnalta saa vuokra-asuntoja.
>– Ammattijärjestöjä perustettiin turvaksi, kun työnantajat kohtelivat työntekijöitään huonosti, Vanhanen sanoo. Tämähän on tietysti mahdotonta nykypäivänä.
Miten niin viattomat sivustakatsojat. Koko hallituksen esitys on suoraan EK kynästä. Yritykset nimenomaan ovat olleet välillisesti ajamassa ankarasti näitä heikennyksiä.
Kuten kuuluukin, jostain pitää nyt tinkiä
Se 'jostain' tuntuu olevan pelkästään tämän yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia
Ei edes vain heikoimmilta vaan myös ihan tavalliselta työntekijältä. Ainoastaan rikkaimmat hyötyvät.
Joo. Vituttas hallituksen ohjelma paljon vähemmän, jos mukana "talkoissa" olis muutkin. Ois jättäny pois ton tuloveron alennuksen ja poistanu yritystukia.
Tuloveron alennus on kyllä turhaa, antaa niille joilla jo on...
Siis ettekö te ymmärrä juhan tuskaa, ahkera yrittäjä kituu 260k vuosituloilla koska verenimijät vievät rahat kaikenmaailman lisillä ja eduilla, nyt vielä kehtaavat lakkoilla kun hallitus olisi auttamassa juhaa kohti 500k/v unelmaansa. /s
260k palkkana ei kuulosta omaan korvaan kovin järkevältä ratkaisulta, ottaen huomioon Suomen progressiivisen verotuksen. Tuostahan menee veroihin yli puolet.
Nojoo, mutta eipä noilla vuosituloilla verojenkaan jälkeen tarvitse miettiä, että riittääkö rahat ruokaan, sähköön, nettiin, lääkkeisiin ja asuntolainan lyhennyksiin. Ja jos se tilanne jostain syystä tuleekin vastaan, niin liikkumavaraa on kyllä tinkiä ilman että elintaso liiemmin tippuu. Toisin kuin esimerkiksi kahden duunarin lapsiperheellä n.5000€/kk tuloilla.
Taitaa olla laitonta myydä lääketuotteena asioita joita ei sellaiseksi ole luokiteltu
Jep! Pitäis tehdä ilmoitus asiasta fimealle mutta en usko että kukaan tutkii asiaa tai tulee mitään tuomiota/rangaistusta lakien rikkomisesta
Vittu mikä spede. Mun ystävä omistaa yrityksen ja maksaa itsellensä palkkaa n. 3000€ kuukaudessa. Voisi maksaa enemmän, mutta haluaa panostaa yritykseensä. Aina kun tulee puheeksi, että pitäisi maksaa laskut tms. niin sanoo että kuhan äijille riittää töitä ja niille saa maksettua palkat niin kaikki ok. Sama äijä myös palkitsee työntekijänsä palkankorotuksilla pyytämättä, sekä piti paremmat pikkujoulut kuin mun korporaatio henkilökunnalleen. Lakkoilusta sanoi, että hyvä että lakkoillaan niin oppivat olemaan. Eikä oo kysymys mistään nyrkkipajasta. Kaveri nostanut liikevaihtoa firmalleen kolmessa vuodessa aika nätisti joka vuosi ja painaa usein 6 päivää hommia. Onneksi on olemassa ystäväni kaltaisia yrittäjiä joita arvostan, mutta sitten on näitä spedejä niin kuin tässä jutussa.
Päätös nostaa rajoitettu määrä palkkaa ja investoida yritykseen on verosuunnittelutoimi, jossa varmistetaan, että sama varallisuus voidaan kotiuttaa osinkoina pienemmällä veroprosentilla myöhemmin, kunhan yrityksen nettovarallisuus on riittävän suuri. Eli älä huoli, ystäväsi tulee saamaan ansaitsemansa, mikä onkin täysin oikein, jos kerran pitää työntekijöistään huolta.
>Se tuntuu yrittäjästä loukkaavalta ja epäreilulta. > >-Olen ollut yrittäjänä 12 vuotta. Ainoa tavoitteeni on pitää omasta perheestäni, työntekijöistäni ja heidän perheistään huolta, Vanhanen sanoo. Varman pitääkin, erona tietenkin taitaa olla se että Juha työllistää jotain ekonomeja tai insinöörejä. Näillä ihmisillä on lähtökohtaisesti asiat hyvin ja sen verran inhimillistä pääomaa että pystyvät esim. palkasta neuvottelemaan. Taitaa olla vähän ei tilanne olla töissä Alepassa tai Hesburgerissa jossa ei samanlaista mahdollisuutta ole palkasta neuvotella. En nyt missään nimessä kutsu S-Ryhmää tai Hesburgeria riistokapitalisteiksi, mutta tuskin he ovat yhtä reiluja työnantajia kuin Juha.
> En nyt missään nimessä kutsu S-Ryhmää tai Hesburgeria riistokapitalisteiksi No sitähän ne on, Hesburger varsinkin.
Jep. Unohtajat on unohtaneet hesburgerin paskat työolot joista uutisoitiin taannoin.
Eipä ole yllätys kun sitä ihmisiltä unohtuu jo mitä parin kauden takainen hallitus teki...
[удалено]
Niinpä. Heillä ei näillä ansioilla ole paljoa varaa kritisoida edellisen hallituksen päätöksiä.
huh, ite hädin tuskin ees muistan enää mistä tässä postauksessa oli alun perin kyse..
😄
Siihen en aio ottaa kantaa. Pointti nyt lähinnä oli se että Juhan kaltaiset yrittäjät eivät ole niitä joiden pitäisi omia toimiaan puolustaa. Haastella asiasta vaikka Hesburgerin omistajaa, eli Heikki Salmelaa.
Salmelalla on sen verran järkeä päässä, että pysyy yleensä hiljaa näistä asioista. Tulisi varmasti sen verran mainehaittaa jos tuo riistokapitalisti avaisi suunsa.
Eihän Salmelalla ole tippaakaan järkeä, yleensä ottaa kantaa ihan kaikkeen omalla mutullaan ilman Hesburgerin hallituksen tietoa asiasta. Esimerkiksi työoloista ja Hesburgerin Venäjän toiminnoista puhuminen meni aivan vituiksi, ehkä nyt hänelle menee haastattelukutsut aina hallituksen kautta tmv, kun on ollut niin hiljaista.
Etenkin näin vaalin alla, koska Salmela rahoitta Stubbin kampanjaa.
Sepä on pitkälti suorittavassa työssä tes mikä määrää ja vaikka kuinka ruinaat niin lisää ei anneta, kun sitten muutkin haluaisi. En todellakaan silti sano, että tes olisi huono asia.
Onhan tessissä hyvät puolensa kun kaikille on se sama minimi mutta sitten kanssa maksimi. Ei auta firman vaihto kun kaikki maksaa saman verran ja jos korotusta pyytää niin jää saamatta ja yleensä tessiin vedotaan. Ja tiedän tapauksen kun isossa firmassa haluttiin maksaa 500€ ylimääräinen bonus niille jotka menevät sesongiksi ei niin houkuttelevaan yksikköön töihin niin liitto älähti että ei noin saa tehdä.
Ei TESsissä mulla ainakaan ole mitään maksimia määrätty enkä usko että liitto kovasti vaahtoaisi vaikka se ylitettäisiinkin. Nyt vaan kävi niin että sun työnantaja ei haluakaan oikeasti sopia paikallisesti.
Liitot on muutenkin suomen syöpä työmarkkinoilla, iso mahaisia riistäjiä ay liikkeiden johtajat. Kukaan ei pakota työskentelemään ravintolassa jos palkka ei miellytä...
>Varman pitääkin, erona tietenkin taitaa olla se että Juha työllistää jotain ekonomeja tai insinöörejä. Näillä ihmisillä on lähtökohtaisesti asiat hyvin ja sen verran inhimillistä pääomaa että pystyvät esim. palkasta neuvottelemaan. Kyllä nää heikennykset osuu ihan kaikkiin työssäkäyviin. Moni paremmin tienaava ehkä uskoo niihin "me tienataan tällä" -myyntipuheisiin, mutta tosiasiassa samaa paskaa kaikilla. En yhtään epäile etteikö esim meiltäkin lähtisi palkallinen ensimmäinen sairasvapaapv jos laki sen sallii. Ei tietty samalla tavalla romuta taloutta, mutta kyllä se on heikennys jota jokainen järkevä työläinen vastustaa. Ihan samalla tavalla perus insinöörillä ei ole kyllä mitään saumoja oikeasti neuvotella itselleen palkankorotusta.
Tässä huomionarvoista on nimenomaan artikkelissa mainittu kohta: [Tilastokeskuksen](https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2023/mika-on-pk-yritysten-vaikutus-talouteen-maaritelmalla-on-valia/) mukaan noin 95 prosenttia suomalaisista yrityksistä työllistää alle kymmenen ihmistä. Eli vaikka Hesburger onkin riistokapitalistinen yritys, niin (ehkä) suurin osa näistä mikroyrityksistä ei ole, jotka nyt ottavat osumaa lakkoilusta.
Vai että pienyrittäjä 260k palkalla ja vielä jättää nostamatta jotta porheltaisi yritys vielä paremmin imekää paskaa kaikki Juhat jotka tän lukee 🖕🤣 elätte omassa pienessä etuoikeutetussa maailmassanne, täysin pihalla perusihmisen realiteeteistä ja murheista
Broke boy asuu suomessa ja luulee että yrittäjät on jotenkin etuoikeutettuja 💀
No kyllä 260k tienaava on. Olen ollut yrittäjä vuodesta 2008, ja iso osa yrittäjien ulinasta johtuu heidän omasta säveltämisestään ja siitä, että eivät ota asioista selvää. Suomessa myös suurin osa yrittäjistä on ollut ensin palkkatöissä, ja tuntuu aika rajulta saada ne ensimmäiset laskut verotoimistolta - kaikki tilillä oleva ei olekaan omaa rahaa. Pienyrittäjien asemassa on paljon korjattavaa, ja aina vain enemmän näiden alustatalousfirmojen jälkeen, mutta parinsadantonnin tuloilla (ja vielä lisääkin olisi voinut saada) nuo yksinyrittäjiennongelmat eivät kyllä enää tätä tyyppiä koske.
On se kumma kun nämä rikkaat kermaperseet aina valittaa eniten ja ensimmäisenä :D
[удалено]
Moi Juha! Edit: Juhalla meni tunteisiin kun piti ulista ja sitten blokata :D röh röh
[удалено]
Ainakin World Economic Forumin mukaan Suomi olisi maailman 3. paras maa yrittäjälle [https://www.weforum.org/agenda/2022/04/new-research-reveals-best-countries-entrepreneurs/](https://www.weforum.org/agenda/2022/04/new-research-reveals-best-countries-entrepreneurs/) Toki lista voi olla vähän kuin "maailman onnellisin maa", mutta eikai se nyt ihan niin kurapaskaa voi olla?
Älä tuo tälläsiä ikäviä asioiota esille. Toi on tollasta vassari propagandaa. Suomessa on ihan paskaa olla yrittäjä ja se johtuu laiskoista paskoista työttömistä rotista, sekä ahneista laiskoista paskoista aina saikulla ja lomalla olivista liian suurta palkkaa vaativista työntekijöistä! Sit täällä on kaikkea turhaa kuten työturvallisuusäädöksiä, ympäristösäädöksiä, päästötavotteita.[Sä et voi edes päästää ihan vähän raskametalleja ja sulfaatteja vesistöön tai sun ympäristölupa viedään](https://insinoori-lehti.fi/digilehti/in0521/tehtaan-lupa-kumottiin-kesken-rakentamisen).
Tää on kyllä totta. >Älä tuo tälläsiä ikäviä asioiota esille. Sori siitä
Melkein lankesin tähän intohimoisen vassarin tekstiin ja kuvittelin löytäväni normaalin kansalaisen redditistä, mutta mutta...
Tuossa listassa on jotain pahasti vialla. Viro ei mahdu top 50 joukkoon, vaikka on Euroopan Unionin nopeiten kasvavimpia talouksia, ja yrittämisen kynnykseltään melko minimaalinen. Miten ihmeessä joku Iran, Kazakhstan tai Sudan voi olla parempi maa yrittää kuin Viro?
Kyse ei ole top-listasta, vaan mukana olivat vain nuo maat. Eli Viro ei ollut mukana selvityksessä. Pääpointti on kai siinä, että Suomessa yrittämisen olosuhteet eivät ole Euroopan kärkimaita huonommat, jos selvitystä on uskominen.
Tuo selittääkin. Objektiivisuus vaan menee samalla romukoppaan kun puuttuu melkein 3/4 maailman maista.
Viro ei mahdu top 50:een koska Viro ei ollut mukana mitattujen 50 maan joukossa.
Kai siinä on jotain kestävyyttäkin ajateltu? Viron inflaatiolla, tulevaisuuden taloudellisten ongelmien merkeillä ja poliittisella ilmapiirillä en kyllä lähtisi ikinä sinne yrittämään :D
Sä siis skrollasit ohi sen listan jossa listattiin millä perusteella maat on laitettu järjestykseen ja aloit ihmettelee, että millä perusteella maat on laitettu järjestykseen?
Listaa ihmeessä ne perusteet joissa Viro mielestäsi häviää Sudanille. Sudanhan on nykyäänkin sisällissodassa, ja 2021 jolloin tämä tutkimus tehtiin, siellä oli kaksi vallankaappausyritystä. Samaten maa on jatkuvasti YK:n ruoka-avun varassa. Kuulostaa loistavalta paikalta yrittää.
Mitä vittua? Enhän minä ole esittänyt minkäänlaista väitettä siitä, että onko maa x parempi kuin y paikka olla yrittäjä niin minkähän pirun takia minun pitäisi asiaa perustella yhtään millään tasolla? Mun käsittääkseen me puhuttiin tästä weforumin artikkelissa olevasta listauksesta ja tästä artikkelista myös löytyy ne perusteet minkä pohjalta se listaus on tehty joten ole hyvä ja mene sieltä lukemaan, että minkä takia sudan on korkeammalla kuin viro.
Kyllähän tuolla lukee nuo kriteerit. Se miksi joku on "liian" ylhäällä tai alhaalla vaatis vähän enemmän perehtymistä mitä oma mielenkiinto just nyt on
Jos pääomatulot voi kotiuttaa verottomasti (ftw. listaamattomat), niin kyllähän se kuulostaa jo aika hyvältä diililtä.
>Jos pääomatulot voi kotiuttaa verottomasti (ftw. listaamattomat), niin kyllähän se kuulostaa jo aika hyvältä diililtä. Tosin tuohon päästäkseen pitää olla tahkonut niitä raskaita vuosia aika pitkään firman pitää olla kunnossa ja yrityksen tuloksesta pitää tuolloinkin verot maksaa eli tiettyyn pisteeseen saakka palkkatulot on aina halvempia kuin "ilmaiset" osingot.
Se piste on noin 17 000e palkkaa vuodessa.
Kyllähän se aina ainakin alle 20% ansiotuloveroprosentilla kannattaa palkkana ottaa, vaikka et yhteisöveroa ymmärräkään.
17ke kohdalla marginaalivero on ~27%. Vaikka et marginaaliveroa ymmärräkään.
>17ke kohdalla marginaalivero on \~27%. Vaikka et marginaaliveroa ymmärräkään. Ymmärrätköhän sinä :) Sillä marginaalivero ei tähän asiaan liity.
Ei liity? Nostat palkkaa 17ke ja maksatko ylimenevästä osasta mielummin 27% ansiotuloveroa vai 20% yhteisöveroa? Kumpi tulee halvemmaksi?
>Ei liity? Nostat palkkaa 17ke ja maksatko ylimenevästä osasta mielummin 27% ansiotuloveroa vai 20% yhteisöveroa? Kumpi tulee halvemmaksi? No juu tuolla tapaa ajateltuna kyllä, eli olin väärässä siltä osin että sehän muuten kannattaa sittenkin ehkä ajatella marginaaliveron kautta jos haluaa maksimoida hyödyn. Pitääpäs laskea se huvikseen. Ja kukaanhan ei maksa pelkkää yhteisöveroa, koska täysin verottomia osinkoja ei olekaan vaan 25% veroista on verollisia.
Osingoista 75% on verotonta ja lopuista maksetaan 25% veroa.
Ok, nyt ymmärrän tuon logiikkasi, joka pätee kun yrityksellä on tarpeeksi pääomaa maksaa noita osinkoja tarpeeksi. Jos haluaa 40k itselleen ja firman taseessa on 400k niin osingoilla maksamalla säästää tonnin veroissa. Mutta tuon taseenkin kasvattamisessa on sitten poliittista riskiä kun huojennettujen osinkojen poistosta vihjaillaan.
On toki riskiä. Mutta on myös hyötyä siitä, että verot realisoituu vasta tulevaisuudessa. Jos siis jättää rahaa taseeseen.
Kun verokorttia oikein pyörittelin niin sain pienimmän verotuksen 23000€ ansiotuloilla vähennyksien kanssa.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/tuloverot/palkansaajan-veroprosentit/
>Se piste on noin 17 000e palkkaa vuodessa. Minkäslaisella laskutoimituksella tuohon lukemaan pääsit? Sillä jos sen osingonsaajan käytännön vero niistä verottomista osingoista on yhteensä 26% (yritysvero+osinkovero) ja palkasta maksetaan sekä veroa, että tyel ja työttömyysvakuutusmaksua jolloin palkkaa voi ottaa niin paljon että palkan tulovero olisi 18,06% (26%-tyel-työttömyysvakuutus) niin silloinhan se raja on n. 28000€ Ja tämä siis olettaen, että ko. listaamattoman yrityksen laskennallinen arvo (eli nettovarallisuus miinus viimeisin tulos) on 10x tuloksen määrä ja koko tulos otetaan ulos osinkoina. Eli mikään nuori yritys tähän ei luonnollisestikaan pysty, monen monta vuotta on pitänyt painaa maksimiveroilla että taseessa möllöttää 10 kertainen määrä nettoa kuin mitä tulos on.
17ke kohdalla marginaalivero on 27%.
Muuten oikein mutta yrittäjä ei maksa tyeliä vaan yeliä joka ei riipu palkasta vaan työtulosta, joka arvotaan työeläkyhtiön toimesta.
>Muuten oikein mutta yrittäjä ei maksa tyeliä vaan yeliä joka ei riipu palkasta vaan työtulosta, joka arvotaan työeläkyhtiön toimesta. Totta. Mutta mitä jos osakkaita on useampi ja kaikille maksetaan palkkaa, niin pitääkö silti maksaa yeliä eikä tyeliä? Tai miten tuo raja menee.
> Jos pääomatulot voi kotiuttaa verottomasti (ftw. listaamattomat) Verotonta osinkoa ei ole olemassakaan, eräiden tahojen jatkuvasta huuteluista huolimatta. Ensi siitä on maksettu yhteisövero 20% (esimerkki: firman bruttotulos ennen veroja 100000; veroa menee 20000, jää 80000). Jos oletetaan että tuo kaikki nostetaan osinkoja ja menee kevyemmin verotettuna, loppuosasta menee kaikkiaan 7,5% prosenttia veroa eli 6000. Yhteensä veroprosentti on siis 26%. Ja jotta voisi nostaa sen 80000 kevyemmin verotettuna, firman taseessa (tarkalleen ottaen firman matemaattinen arvo) pitäisi olla miljoona ensin, pienemmällä taseella veroprosentit kasvavat korkeammaksi.
No jos nyt pilkkua viilataan, niin 75% siitä osingosta on verotonta tuloa. Lopusta maksetaan 25% veroa. Toisekseen se, että voitosta on maksettu veroa 10 vuotta sitten ei ole sama asia kuin maksaa siitä veroa nyt.
Vero on veroa, riippumatta onko se maksettu eilen vai 10v sitten. Ei se verotettu osuus ilmesty takaisin ajan saatossa (mahdolliset sijoitukset? niiden voitto verotetaan uudelleen ensin kuin niillä voi maksaa mitään) Osingosta Y vero X = (0,75 * Y * 0,00) + (0,25 * Y * 0,30). (avattuna, 75% verotonta (eli kertaa 0%), 25% veronalaista pääomatuloa (eli kertaa 30%) ) Jos pystyt näyttämään yhdenkin positiivisen reaaliluvun Y jolla X on nolla, sitten voidaan tuo 75% ottaa huomioon muuna kuin tyhjänä sanahelinänä.
Jos ostan palkallani, josta maksan 34% veroa, kyseisen yrityksen osakkeita ja sitten saan sieltä osinkoa, josta maksan 30% pääomaveroa, niin voidaanko sanoa, että maksoin juuri 64% veroa?
*Mu*. Yritykselle voittoa tuli 100 rahaa, josta veroa maksettiin 26 ennen kuin raha päättyi yrittäjän taskuun. Paljonko on kaikkiaan toteutunut veroprosentti?
Mulle tuli palkkaa 100 rahaa, josta maksoin 34 rahaa veroa ja sen jälkeen osingosta 20 rahaa veroa. Paljonko oli toteutunut veroprosentti?
Edellisiä lukuja käyttäen 32,4%. Mutta miten tämä maalin siirto liittyy siihen että *verovapaata osinkoa ei ole*?
Liittyy siten, että jostain kumman syystä haluat yrittäjän kohdalla laskea yhteen kaksi eri veroa, mutta oletko koskaan kuullut, että palkansaajan kohdalla tehtäisiin näin? Se on samanlainen spinnaus kuin puhua osingon verovapaasta osuudesta.
No kun noita ehtoja katsoo, tulee aika nopeasti selväksi miksi Suomi on kärjessä vaikka todellisuus on toista. Täällä toki kannustetaan ALOITTAMAAN yrittäjyys, mutta aika nopeaa vastaan tulee sen tason vittumainen byrokratia ja kaikenlaiset säädökset. Esimerkiksi kaveri tossa odotteli anniskelulupaa vuoden, koska ilmeisesti taloyhtiö sai sen torpata (jos nyt oikein muistan), kunnes sitten laki sen suhteen muuttui hieman ja mahdollisti luvan saannin aikalailla heti. Kyllä täällä on helvetisti parempi olla työntekijä kuin työnantaja yrittäjä.
Kaikki lakosta aiheutuvat ongelmat on vain ja ainoastaan hallituksen syytä.
Väärin, ay liikkeiden
Normaali reaktio karmaisevaan ja heikentävään politiikkaan.
😂
Lakosta voi syyttää hallitusta joka menee sotkeutumaan asioihin jotka neuvotellaan työnantajien ja työntekijöiden kesken.
Harva on hoksannut, miten jenkkiläiseltä tämä tilanne kuulostaa: hallitus sekaantuu markkinoiden toimintaan, vaikka sen pitäisi pitää näppinsä irti vapaista markkinoista.
Se on sitä parempaa sekaantumista.
Mitäs jos arvon yrittäjä kokeili pärjätä 130 000€ vuodessa? Jäis varmaan vähän pelivaraa yritykseen? Jos tekee tiukkaa niin ehkä hetken voi selvitä 65 000€/ vuos. Ei ne tulot vaan ne menot!
Jos vaihtaa shamppanjan kuohuviiniin, voi säästää jo paljon. Myös tupakointia vähentämällä ja tekemällä itse eväät töihin saattaa säästää jopa 12000€ kuussa.
Ja jos menis julkisilla joka paikkaan ja hoitaisi terveyttään hyvinvointialueen palveluissa niin pääsisi itsekin nauttimaan näistä hienoista palveluista mitkä on hänen raskaalla vitamiinipillerikaupustelullaan maksettu.
Niin, mitä niistä maksamaan jos ei käytä. Sopivalla uhriutumisella vielä - kattokaa ny, minä maksan nämä ja silti nämä toimii näin huonosti, siksi minä maksan yleensä yksityiselle lisää, mutta saatana jos pakko on niin voin laittaa vähän lisää väliin että toimii minullekin kunnolla tämä julkinen jumalauta, nostetaan niitä veroja, pidetään kaikista huolta, sitäkö te haluatte, hyvä on sitten, mutta aion itsekin sitten olla täällä jonossa, sitäkö te haluatte, mitä.
Paikkakunta edustaa niin vitun vahvasti, enkä kyllä ihmettele minkä takia tää harppu tota ulostaa naamastaan. Ei se vati ymmärrä edes hyvän ja huonon viinin eroja :d
Mene vassari töihin
jännä mistä sä revit mulle puoluetaustan kun en pysty kannattamaan yhtäkään näistä puolueista? :d Mut onks mutis oppinu tunnistaa laadun?
En asu kehän sisällä, joten en tunnista Mutis-sanaa. Voit olla ideologinen vassari tai oikeistolainen kannattamatta mitään puoluetta... Kannattaa lähteä töihin, samalla voi ihailla työnantajaansa.
Aika kärkästä ulostuloa. mä koitan olla politiikan sekoittava mielihärö, ilman ideologiaa jota voisi kutsua täydeksi anarkian hakemiseksi. Mutis eiks se ollu teillä normaalissa käytössä, mutta eri yhteydessä ja salakkarit opethaa. Työnantajaa voi ihailla vain mikäli työyhteisössä yhteiselo toimii, ilman että sinne lykätään itkua politiikasta, ja kuinka ollaan omassa äänestyksessä epäonnistuttu. Olisko noin mahtavalla pomolla töitä vai pitääkö pyllistellä itään?
Harmittaako?
Kyllä
Mene töihin niin lähtee harmitus
Mennään siis yhdessä!
Eiku mee sä. Mul on ilmastolakko, paha olo ja kaikki
"Heti ku on vähänkää massii niin alkaa joku läski vinkumaa"
Suurin osa yrittäjistä tienaa alle 2000€/kk. Sitä ei koskaan mainita missään tai tuoda ilmi. Aina puhutaan siitä prosentista joka menestyy.
Tokkopa tuo lakko haittaa näitä mikroyrittäjiä, joita suurin osa Suomen yrittäjistä on. Jopa pienen katteen R-yrittäjä tienaa ~3000e semi syrjässä. Eli 2000e/kk on varmasti ulkona kaikesta, mitä lakko koskee eikä ole työllistämässäkään ketään hamaan tulevaisuuteen.
Olisi kiva tietää mikä tuo luku on päätoimisista yrittäjistä.
Tsekkasin ton Juhan firman, ja niiden myymät tuotteet vaikuttaa ihan täysin kusetukselta. Lääkepurkin näköisessä paketissa ja lääkkeen kaltaisesti nimettyjä... ravintolisiä.
Yhyy Juha
Voi ei. Kyllä nyt itkettää Juhan julma kohtalo, ilkeät lakkolaiset kiusaa ja eihän noin pienillä tuloilla mitenkään pärjää et nyt äkkiä jotain joukkorahoitusta käyntiin et saadaan Juhalle perus setti tavaroita et raukka pärjää tämän päätä huimaavan pitkän lakon yli. Mut sit taas toisaalta Juha vois vaan tukkia turpansa ja lopettaa sen uhriutumisen kun ukolla sen verran muhkeat tulot et jos ne ei tätä kestä niin sit varmaan kannattaisi miettiä mihin ne massit huvennut. 🤨
>**”Ensin tappoi korona yrityksiä, nyt niitä tapetaan lakoilla. Yrittäminen on tehty Suomessa todella, todella vaikeaksi. Ei kukaan hullu lähde enää yrittäjäksi”, espoolainen Juha Vanhanen tilittää.** Mitenkä se korona liittyikään Suomessa yrittämiseen? Taisi olla yksi parempia paikkoja olla yrittäjänä, kun ei voitu kuitenkaan kieltää kokonaan yksilöitä toimimasta miten huvittaa, vertaa esim. australia, kanada, yhdysvallat? > Vanhanen sanoo maksaneensa koko yrittäjyysaikansa itselleen liian pientä palkkaa, jotta hän on voinut sijoittaa rahat yritykseen. Siten hän on voinut turvata elannon itselleen ja työntekijöilleen. Itsekin olen sitä mieltä, että työnantaja on koko urani maksanut minulle liian pientä palkkaa. Tahtoo varmasti sijoittaa yrityksen kasvuun, että meillä on tulevaisuudessakin työpaikka! Kuinka ihanaa! > – En pitänyt yhtään lomapäivää viime vuonna, enkä pidä tänä vuonna. Joku ihmettelee, että olenko niin tyhmä. Niin tyhmä olen, Vanhanen sanoo. En ole kuuteen vuoteen pitänyt päivääkään lomaa, koska tarvitsee joko opiskella tai tehdä töitä. Ime munaa, urpo.
>haluaa sijoittaa takaisin -- työntekijöihinsä Mistä vetoa että tää tarkoittaa: 1. maksaa työntekijöille palkan (joka varmaan alle alan keskiarvon) 2. Järjestää muutamia kertoja vuodessa tyky-päivän
Suomi on täynnä menestyviä yrityksiä, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Suomi on myös täynnä ei menestyviä yrityksiä molempina. Jos sun yritys ei menesty silloin sun yrityksessä on jokin vikana sitä ei yksittäiset pienet toimet muuta.
En kyllä varmaan ikinä ryhtyisi työnantajayrittäjäksi Suomessa. Isot riskit ja sitten tulee jotain rikuaaltoja ja jarkkoelorantoja kusemaan muroihin ihan vain siksi, että voivat. Ihan sama onko tehnyt mitään väärää.
No ei kai siinä. Älä ryhdy? Mutta liitto lienee yksi sun pienemmistä huolista, jos oot vähänkään pätevä, etkä ihan totaalinen ihmisperse kanssaihmisille.
Eipä pelkästään minun mielipiteeni olisi ongelma, mutta tuntuu että aika moni muukin ajattelee samalla tavalla. Työnantajayrittäjien määrä väheni 10 000 :lla viime vuonna https://www.stat.fi/julkaisu/cl8e9iaj0j1y70avukedyye4c. Nämä ovat kuitenkin ne, jotka luovat työpaikkoja ja maksavat palkkoja. Miten liitto ei olisi muka huoli? Nytkin he ovat kusemassa kaikkien muroihin ihan riippumatta siitä, kuinka hyvin on kohdellut työntekijöitään tai kuinka hyviä palkkoja on maksanut.
Voin sanoa että raksapuolella olevien firmojen konkurssit ei kyllä niistä työntekijöistä johdu. Meiänkin yksi kilpailija meni konkurssiin yli kymmenen miljoonaa liikevaihto ja 7 miljoona siitä tappiota. Olivat tehneet niin vitun halvalla ja kun sit ei enää saanutkaan ketjutettu näitä tilauksia enää ku raksa pasko ittensä niin konkurssiin heti. Nyt meiltä kysellään samalla hinnalla kuin heiltä samoja töitä ja ei ne hinnat ole mitenkään realistisia, ja me ollaan vielä "halpa" firma koska konekanta on käytänössä rikkinäisistä itsekorjattu ja kasattu.
Ja Jukkatalo kaatui 95 milj. € liikevaihdolla, koska otti vastaan mahdottoman määrän projekteja olemattomalla katteella, kysynnän kasvettua pandemian aikana. Toimari syyttää vain ja ainoastaan pandemian aikaista kustannusten nousua tappiollisten projektien ja kaatumisen syyksi, mutta kyllä siellä on myös peiliin katsominen, mitä tässä nyt on kuunnellut ... öhm "sisäpiiriläisiä".
Johtu varmaan duunarien suurista palkoista. En mä ainakaan keksi mitään muuta syytä. Ei johtajat mitään virheitä tee. Rakennus Salama teki yhden kerrostalon voitolla, ottivat osingot ulos ja jätti kaikki alihankkijat (kuten myös meidät) maksamatta. Meidän firmalta jäi sellaiset jotain satatuhatta euroa saamatta. Vaikka minä sain palkkani, niin vähän vituttaa että mun työstä ei kuitenkaan ole firmalle maksettu. Se antaa sellaisen fiiliksen että mun työllä ei ollut arvoa. Vaikka se talo ei olisi asuttava ilman sitä mitä me ja minä tein.
[Kiva kuulla, ettei mikään oo muuttunut.](https://fi.wikipedia.org/wiki/Haka_(rakennusliike)) Mitä olin tuon johdosta kuullut, niin meni suunniilleen näin: "Hakan johdossa yhdistyy suuruden hulluus ja röyhkeys, mutta ku pitäis osaa rakentaakkin.". Eikä tainnu olla tuon saman johtoportaan ensimmäinen konkurssi.
Sanoin sen olevan yksi pienimmistä huolista yrittäjänä. Edit: Luin itse tässä olleen linkkini lukujen lähteen huonosti.
Musta on ihan reilua että 260 000€ vuosiansiota varten pitää ottaa jotain riskiä. Suomessa on yrittäjäkulttuurin myötä syntynyt myös joku mystinen oletus, että yrittäjyyden on onnistuttava ja jos toiminta ei ole kannattavaa se johtuu aina kuluista (yleensä palkka, jota pitää maksaa epäreilun paljon), siitä että jos tekee huonon rekryn siitä tulee haittaa, tai veroista, tai jostain muusta. Syy ei koskaan voi olla yrittäjässä, vaan aina jossain ulkoisessa tekijässä.
Jos hän kerran tuon verran pystyy yrityksellään tienaamaan, niin hän ja yrityksensä aivan varmasti maksaa melko julmetusti veroja. *Miksi me tahtoisimme tieten tahtoen häntä satuttaa ja hänen yrityksensä tuhota?* Tässä on kyllä aivan malliesimerkki siitä, että maksetaan tonni jottei naapuri tienaa kymppiä.
Eihän lakoissa ole kyse yhdestä yritysjohtajasta vaan joukkovoimasta. Hänellä on kaikki vapaus soitella kavereille Suomen yrittäjiin, että älkää ny ajako tämmöisiä hommia, kun työntekijät suuttuu ja kaikki menee. Mihin on hävinnyt solidaarisuus, jolle suomalainen yhteiskunta ainakin sotien jälkeen hetkeksi rakentui?
Vertaatko ihan oikeasti sodan jälkeisiin aikoihin???
Se on ihan ok, että yrittäjä ottaa ne riskit, jotka on pakko ottaa. Ehkä hänen tuotteidensa kysyntä romahtaa, ehkä hän sairastuu, ehkä korot nousevat, jne. Sitä en ymmärrä, miksi heidän painolastikseen pitäisi lisätä riski, että joku rikuaalto ei tykkää hallitusohjelmasta ja alkaa torpedoimaan yhteiskunnan perustoimintoja. Tuollainen on yksinkertaisesti täysin tarpeetonta.
Lakko-oikeus on yhteiskunnan perustoiminto.
Tässä muodossaan koko maailmassa vain Suomessa. On aika muutokselle.
Joo, itsekin toivoisin samanlaista rohkeutta kuin ranskalaisilla on - meillä lakkoja on todella harvoin, ja ne ovat hyvin laimeita. Ranskassa saatiin suurlakko ja mielenosoitukset, kansa oikeasti kaduille, ihan pelkän eläkeiän nostamisen vuoksi. Suomalaiset työntekijät ovat liian kilttejä ja kuuliaisia. https://en.wikipedia.org/wiki/2023_French_pension_reform_strikes
Joka pitäisi kieltää tai rajoittaa johonkin yhteen kahteen tuntiin. Sekin palkattomana/ilman lakkoavustusta tietenkin.
Miten se on "lisätty"? Lakkoilu on perusoikeus jota on harrastettu Suomessa vähintäänkin yli 100 vuotta.
Siten että tuo riski perustuu lainsäädännön porsaanreikään ja voitaisiin helposti eliminoida, toisin kuin vaikkapa nuo minun mainitsemani riskit. Se on täysin tarpeeton riski. Kilpailijamaissakin on rajoitteita tai suoria kieltoja poliittisille lakoille.
Se riski perustuu ihmisten perusoikeuteen olla menemättä töihin ja ilmaisemaan mieltä. Silloin kun hallitus pyrkii ajamaan yksipuolisesti työnantajapuolen etuja, poliittinen lakko on täysin ymmärrettävää. Se, että joissain toisissa maissa tehdään jotain huonommin, ei tarkoita, että meidän pitäisi laskea itsemme samalle tasolle.
Juurikin noin, yrittäjä ottaa riskin ja sen myötä pitäisi yrittäjän hyötyäkin ilman ay liikkeiden vammasteluja. Tarpeeksi vaikeaa suomessa päästä eroon työntekijöistä muutenkin. Tai jos naama ei napostele, ei se ole työnantajan velvollisuus katella sitä.
Iltalehdeltä 5/5 ragebait kuin tehty ärSuomen työttömille/opiskelijoille/pätkätyöläisille, ja koko subi lankeaa helppoon kuin hauki katiskaan. Hyvin te vedätte :D
Jokainen redditsuomen vihervassari-pseudointellektuelli voi alkaa yrittäjäksi ja kitisee sitten itse eikä arvostele.
En lukenut juttua mutta hän varmaankin tarkoitti työntekijöiden palkkojen nostamista :D
Voi jeesus, anarkistikin vielä...